Tunnekausatiivit ovat tunteita tai tuntemuksia kuvaavia verbejä, jotka esiintyvät omanlaisessaan lausetyypissä, tunnekausatiivilauseessa (» § 467, 905): niiden ensisijainen täydennys on ihmistarkoitteinen objekti, esim. minua väsyttää. Tunnekausatiivin johtimena on tavallisesti ‑ttA-, ‑UttA- tai ‑tUttA-, ja kantana on verbi tai nomini; kantasanattomia ovat esim. hauko(tu)ttaa, oksettaa, viehättää. Näiden lisäksi tunnekausatiivilauseessa voi esiintyä muunlaisia johdoksia (ahdistaa, paleltaa, tympäistä) ja johtamattomiakin verbejä (pistää, koskea, särkeä).
Yleensä tunnekausatiivilausetta vastaa sisällöltään ainakin väljästi tunnekausatiivin kanta- tai korrelaattiverbin sisältävä transitiivilause:
Erotukseksi tavanomaisista kausatiivisista muuttamisjohdoksista tunnekausatiivit voivat olla morfologisesti pleonastisia, tUttA-johtimisia (» § 325), esim. itke-tyttä-ä, hypi-tyttä-ä (b) (vrt. itkettää, hypittää). Johtimen pleonastisuus on merkkinä verbin käytöstä nimenomaan tunnekausatiivina.
Toisaalta monista tunnekausatiiveista esiintyy vain morfologisesti yksinkertaisempi variantti, esim. pelottaa, väsyttää (~ * pelotuttaa, *väsytyttää).
Tunnekausatiivit ovat karttuva verbityyppi; produktiivinen ryhmä on sellainen, jossa verbin merkityksenä on ’tekee mieli kantaverbin tai -substantiivin tarkoittamaa asiaa’, esim. laula-tta-a, kirjoit-utta-a, hihit-yttä-ä; karki-tutta-a (L) ’tekee mieli karkkia’; mua runoiluttaa tänään (E) ’tekee mieli runoilla’.
Huom. Tunnekausatiivien le-johtimiset edelleenjohdokset kuten harmitella (< harmittaa), kiukutella, pelotella tai säälitellä eivät ilmaise tunnetta vaan siihen liittyvää toimintaa eivätkä esiinny tunnekausatiivilauseessa.
Edellinen pykälä