Limittäisrakenteeksi kutsutaan sellaista reaaliajassa puhuttua kaksiverbistä lausumaa, joka muodostaa prosodisesti sujuvan kokonaisuuden, mutta rikkoo sitä kirjoitetun kielen mukaista kieliopillisen lauseen ehtoa, että lauseessa on vain yksi finiittiverbi. Limittäisrakenne käsittää kolme osaa: alku- ja loppuosa ovat keskenään yhteensopimattomia, mutta keskimmäinen osa muodostaa kummankin kanssa syntaktisen konstruktion:
| Tultiin | viime yönä joskus yhen aikaan | oltiin perillä |
Limittäisrakenteita on useantyyppisiä. Tavallisimmin kaksi lausetta voi asettua äsken esitetyllä tavalla limittäin niin, että niillä on jokin yhteinen nominaalinen jäsen, useimmiten lausetta tai verbiä määrittävä adverbiaali. Ensimmäisen lauseen lopussa oleva yksi tai useampi verbin adverbiaalimäärite toimii seuraavassa lauseessa puiteadverbiaalina (a). Lauseilla voi olla myös yhteinen objekti tai muu verbin täydennys (b). Tällöin rakenteen kaksi persoonamuotoista verbiä kehystävät yhteistä objektia.
Mahdollista on myös, että edellisen lauseen e-subjekti taikka predikatiivi toimii seuraavan lauseen perussubjektina (c). Esimerkkiryhmän viimeinen lausuma, jossa yhteisessä jäsenessä on liitepartikkeli -han, voidaan tulkita myös itsekorjaukseksi: ‑hAn ei voi esiintyä lauseenloppuisessa predikatiivissa.
Kahdella hallitsevalla lauseella voi olla yhteinen täydennys- tai määritelause. Esimerkissä (d) referoiva että-lause on sekä verbin sanoa että verbin kysyä objektina. Johtolauseen edellä oleva objektilause ei yleensä voi saada että-konjunktiota (» § 1483); limittäisrakenteessa tämä on mahdollista. Esimerkin (e) sillon ku ‑partikkeliketjulla alkava adverbiaalilause toimii sekä edellistä lausetta spesifioivana että alkuosana yhdyslauseelle, jonka loppuosa alkaa partikkelilla ni (» § 811).
| Laura: | Muistatsä ku mä sanoin sillon ku me nähtii se ekan kerran meiän koulussa? |
| Jenni: | mm:. |
| Laura: | ni mä olin sillee et onpas sulone. (P; Routarinne 2003: 216) |
Edellinen pykälä