Lisäksi on skA-, nna-, ssa- ja ienne-loppuisia feminiinisanoja. Ne ovat enimmäkseen harvinaisia, vanhahtavia ja useimmat vierasperäisiä: raakalainoja tai muunkielisen mallin mukaan muodostettuja.
Johdin ‑skA liittyy joihinkin i-loppuisiin ammatin- tai arvonimiin, jolloin johdos tarkoittaa joko arvon haltijan vaimoa (a) tai naispuolista arvonhaltijaa (b). Kannan loppuvokaali katoaa (tohtor-ska). Kantana voi myös olla sukunimi (c), useimmiten nen-loppuinen, jolloin johtimen s kuuluu samalla kantavartaloon (Lahti=s=ka). Ryhmä (c) on karttuva.
Myös johdin ‑nnA liittyy joihinkin i-loppuisiin arvonimiin, esim. keisarinna, pormestarinna, tohtorinna; äänneasultaan lainaperäinen on sana ruustinna ’rovastin vaimo’. Uudismuodosteetkin ovat mahdollisia, esim. suurmestarinna (l).
Naispuolisen arvonhaltijan nimityksiä ovat myös ssa-loppuiset abbedissa, diakonissa ja prinsessa, joiden miespuoliset vastineet ovat apotti, diakoni ja prinssi. ienne-loppuisilla naispuolisen näyttelijän nimityksillä komedienne ja tragedienne ei ole miespuolista nimitysvastinetta.
Huom. Eräissä muissakin johdostyypeissä on yksittäisiä sanoja, jotka ilmaisevat pelkästään tai ensisijaisesti naispuolista olentoa, esim. nuorikko, venakko, ‑verikkö, emakko (» § 198) tai hempukka, huitukka, letukka (» § 199). Tarkoitteen feminiinisyyttä voi ilmaista myös yhdyssanan osa: esim. määriteosa nais- tai edusosa ‑nainen, ‑sisar, ‑rouva tai vastaava. On myös mies-loppuiseen nimitykseen perustuvia analogiamuodosteita kuten liikenainen (vrt. liikemies) tai nokkanainen (l), ja voipa herra-, mies- tai veli-loppuinenkin yhdyssana viitata naiseen, esim. maaherra Hannele Pokka; [Margaret] Thatcherilla on ollut selviä vaikeuksia sopeutua uuteen asemaansa entisenä suurmiehenä (L).
Edellinen pykälä