Verbikantaisissa UttA-johdoksissa on paitsi merkitykseltään tavanomaisia kausatiivijohdoksia myös tunnekausatiiveja ja teettojohdoksia. Suurin kantaverbiryhmä ovat monitavuiset CtA-loppuiset vartalot:
AhtA-momentaaniverbeistä johdetuista UttA-verbeistä puuttuu usein kantaverbin hd-konsonanttiyhtymä, esim. jysä(hd)yttää (< jysähtää), tärskä(hd)yttää, vila(hd)uttaa. Intransitiivisina nämä UttA-verbit voivat ilmaista liikettä (» § 476), esim. rattijuoppo rysäytti ojaan, jolloin hd-aines säännöllisesti puuttuu.
UttA-johdoksia muodostetaan myös monitavuisista e-vartaloisista verbeistä:
le-verbi sopii UttA-johdoksen kannaksi sitä paremmin, mitä vakiintuneempi, leksikaalistuneempi tai tavallisempi se on: esim. jakeluttaa, kilpailuttaa, voimisteluttaa, mutta *heittelyttää, *korjailuttaa, *heilutteluttaa. ise-verbikantaisten UttA-johdosten rinnalla esiintyy usein tA-johtiminen variantti, esim. täris-yttä-ä ~ täris-tä-ä.
Keskeinen UttA-johdosten ryhmä ovat AA-supistumaverbeistä johdetut, joista joidenkin rinnalla esiintyy UUttA-vartaloinen variantti:
Joskus UUttA-johdos on yksinomainen: lepuuttaa, peluuttaa. Supistumavartalon ää-loppu edustuu UUttA-verbissä takavokaalisena uu:na, jos ensi tavussa on e, esim. kehruuttaa (< kehrää-), lepuuttaa (< lepää-) (» § 16); tämänasuiset verbit assosioituvat kehruu-tyyppisiin teonnimiin (» § 235).
Merkitykseltään leksikaalistuneita UttA-johdoksia ovat esim. verbikantaiset edellyttää, huomauttaa, palauttaa ja nominikantaiset aiheuttaa, oikeuttaa.