Pieni osa nomineista ja verbeistä taipuu sanaluokkansa muihin sanoihin nähden vajaasti. Taipumattomat nominit ovat merkityksen ja syntaktisen aseman perusteella adjektiiveja. Niillä on vain yksi muoto: aika, aimo, ensi, eri, kelpo, koko, pikku, tosi, viime, puhutussa kielessä usein myös eka, toka, vika (» § 610).
Jotkin muutkin nominit ovat adjektiivisessa käytössä taipumattomia, vaikka niillä substantiivina on täysi taivutusparadigma, esim. nappi suorituksessa, loisto ~ nasta kaverilla, ihme tyyppejä; näiden ero yhdyssanaan on vähäinen (nappisuorituksessa) (» § 586). Lisäksi vaikkapa sanalla muuan on pelkästään yksikön nominatiivi- ja partitiivimuodot ja sanalla ainut näiden ohella myös monikon partitiivi.
Kieltoverbin taivutusmuotoja on vain 11 ja nekin perustuvat kahteen eri vartaloon:
Toisella tapaa vajaaparadigmaisia ovat monet adverbit ja adpositiot, joilla on vain kaksi tai kolme sijamuotoa, eräillä kuusi. Tavallisimmin tällaiset sanat ovat paikallissijaisia, esim. alla : alta : alle; pyörryksissä : pyörryksiin, mutta on myös partitiivin, essiivin ja translatiivin päätteen sisältäviä: luota, luona, luokse. Lisäksi adverbeina ja monissa sanonnoissa esiintyy taivutusmuotoisia sanoja, joita ei käytetä muissa yhteyksissä: aamusella, liiskana ~ liiskaksi, valtoimenaan, peräkanaa, mennä mönkään, prikulleen, iltamyöhään ~ iltamyöhällä, uida käsipohjaa, lyödä ällikällä.
Taivutusparadigma on vajaa myös monikkosanoilla kuten sakset, häät, jotka esiintyvät lähinnä monikossa (» § 558). Yksipersoonaiset verbit esiintyvät vain yksikön 3. persoonassa: täytyy : *täydyn. AjA-loppuisilta verbeiltä puuttuvat mm. imperfektin muodot: humajaa : *humaji, väräjää : *väräji (» § 367 huom.).
Edellinen pykälä