Muuttumisjohdokset ovat intransitiivisia verbijohdoksia, jotka ilmaisevat lauseen subjektitarkoitteessa tapahtuvaa muutosta. Muutos voi koskea tarkoitetta sinänsä (sen olemusta tai olotilaa) tai sen sijaintia. Muutoksen aiheuttajaa ei yleensä ilmaista.
Muuttumisjohdosten johtimia ovat -U- ja -ne- sekä U-loppuiset yhdysjohtimet, niistä tärkeimpinä -tU-, -UtU- ja -VntU- (johdostyypeistä » § 339 – 349). Johdin ‑ne- liittyy nominikantaan, U-johtimet joko verbi- tai nominikantaan. Merkityksensä puolesta muuttumisjohdoksia eivät ole ksU-johtimiset suhtautumisverbit.
Verbikantaisen muuttumisjohdoksen kantana on yleensä transitiivinen verbi. Johdin vaikuttaa kantaverbiin siten, että johdoksella on yksi nominaalinen täydennys vähemmän: objekti puuttuu ja verbi on intransitiivinen. Muuttumisjohdoksen subjektia vastaa tyypillisesti kantaverbin objekti.
Verbikantaiset muuttumisjohdokset ovat merkitykseltään useimmiten refleksiivisiä tai automatiivisia (» § 334 – 336). Näistä jälkimmäisten argumenttirakenne on samanlainen kuin monipersoonaisessa passiivissa (» § 1313, 1344 – 1346).
Nominikantainen muuttumisjohdos puolestaan ilmaisee yleensä kantasanansa tarkoittamaksi muuttumista (» § 337 – 338):
Edellisistä semanttisesti poikkeava ryhmä ovat sellaiset U-vartaloiset verbit, jotka ovat deskriptiivisiä ja merkitykseltään frekventatiivisia, esim. hillua, välkkyä (» § 309, 340 huom.). Kantasanasta riippumatta U-johdoksen merkitys voi olla inkoatiivinen, alkamista ilmaiseva (» § 466).
Muuttumisjohdokset ovat yleensä merkitykseltään dynaamisia, muutosta ilmaisevia. Jotkin verbit voivat automatiivisessa käytössä ilmaista myös tilaa:
(Verbien dynaamisesta ja statiivisesta käytöstä » § 461.)
Edellinen pykälä