§ 333 Muuttumisjohdosten rakenteesta ja merkityksestä

Muuttumisjohdokset ovat intransitiivisia verbijohdoksia, jotka ilmaisevat lauseen subjektitarkoitteessa tapahtuvaa muutosta. Muutos voi koskea tarkoitetta sinänsä (sen olemusta tai olotilaa) tai sen sijaintia. Muutoksen aiheuttajaa ei yleensä ilmaista.

Muuttumisjohdosten johtimia ovat -U- ja -ne- sekä U-loppuiset yhdysjohtimet, niistä tärkeimpinä -tU-, -UtU- ja -VntU- (johdostyypeistä » § 339 – 349). Johdin ‑ne- liittyy nominikantaan, U-johtimet joko verbi- tai nominikantaan. Merkityksensä puolesta muuttumisjohdoksia eivät ole ksU-johtimiset suhtautumisverbit.

Verbikantaisen muuttumisjohdoksen kantana on yleensä transitiivinen verbi. Johdin vaikuttaa kantaverbiin siten, että johdoksella on yksi nominaalinen täydennys vähemmän: objekti puuttuu ja verbi on intransitiivinen. Muuttumisjohdoksen subjektia vastaa tyypillisesti kantaverbin objekti.

Verbikantaiset muuttumisjohdokset ovat merkitykseltään useimmiten refleksiivisiä tai automatiivisia (» § 334 – 336). Näistä jälkimmäisten argumenttirakenne on samanlainen kuin monipersoonaisessa passiivissa (» § 1313, 1344 – 1346).

Nominikantainen muuttumisjohdos puolestaan ilmaisee yleensä kantasanansa tarkoittamaksi muuttumista (» § 337 – 338):

Edellisistä semanttisesti poikkeava ryhmä ovat sellaiset U-vartaloiset verbit, jotka ovat deskriptiivisiä ja merkitykseltään frekventatiivisia, esim. hillua, välkkyä (» § 309, 340 huom.). Kantasanasta riippumatta U-johdoksen merkitys voi olla inkoatiivinen, alkamista ilmaiseva (» § 466).

Muuttumisjohdokset ovat yleensä merkitykseltään dynaamisia, muutosta ilmaisevia. Jotkin verbit voivat automatiivisessa käytössä ilmaista myös tilaa:

(Verbien dynaamisesta ja statiivisesta käytöstä » § 461.)

• » Pykälän kirjallisuus
• » Koko luvun kirjallisuus