Potentiaalin tunnus ‑ne- liittyy yksivartaloisten verbien (vahvaan) vokaalivartaloon, kaksivartaloisilla konsonanttivartaloon (vrt. NUT-partisiippeihin » § 122). Tunnus ei aiheuta vaihteluita vokaalivartaloon (a). Konsonanttivartaloon liittyessään se muodostaa vartalon loppukonsonantin kanssa geminaatan. Tunnuksen konsonantti joko assimiloituu loppukonsonanttiin (b) tai päinvastoin (c); VtA-verbeillä mahdollinen hahmotus nykykielen näkökulmasta on myös hypä-nne‑.
ne-tunnuksisen potentiaalin tunnuksen saavat myös konsonanttivartaloltaan n-loppuiset verbit mennä ja panna, jotka taivutukseltaan kuuluvat samaan tyyppiin kuin ryhmän (b) verbit: men-ne-.
Passiivimuodoissa potentiaalin tunnus liittyy passiivivartaloon, jonka tunnus on vahva-asteinen: puhu-tta-ne‑, anne-tta-ne‑, syö-tä-ne‑, tul-ta-ne‑, vasta=t=ta-ne‑, vali=t=ta-ne-.
Verbeillä tietää ja taitaa on konsonanttivartalo vain potentiaalissa ja NUT-partisiipissa (» § 72 huom.).
Huom. Ainakin verbeistä tulla ja mennä esiintyy myös vokaalivartaloista potentiaalia: Tulenookohan toas saek kun se nuin tuultah hoijottaa (Kajaani, SMS); Raha ei tulene olemaan ongelma (E); Enintään jokin ohjattu reissu lähisaarille, mutta sekin menenee huomiseksi (E).
Copyright © Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2008.
Nominien vartalot ja taivutustyypit
§ 64 Nominien yksi- ja kaksivartaloisista taivutustyypeistä
§ 65 Yksivartaloiset vokaaliloppuiset nominit
§ 66 Kaksivartaloiset nominit: vokaalivartalossa lyhyt vokaali
§ 67 Yksivartaloiset nominit: vokaalivartalossa pitkä vokaaliaines
§ 68 Kaksivartaloiset nominit: vokaalivartalossa pitkä vokaaliaines
Verbien vartalot ja taivutustyypit
§ 71 Verbien yksi- ja kaksivartaloisista taivutustyypeistä
§ 72 Taivutustyypit ja kertoa-tyypin verbien taivutus
§ 73 Saada-tyypin verbien taivutus
§ 74 Tulla- ja nousta-tyyppisten verbien taivutus
§ 75 VtA-loppuisten verbien taivutus: hypätä, häiritä, kyetä
Päätteiltään vaihtelemattomat sijat
§ 84 Monikon genetiivin -en: koirien, talojen, lupauksien
Monitavuisten sanojen monikon genetiivi ja partitiivi
Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat
Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta
Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit
Post- ja prepositiot eli adpositiot
Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit
Perussubjekti, e-subjekti ja genetiivisubjekti
Partitiivi ja nominatiivi subjektissa
Subjektin sija ja kvantitatiivinen määräisyys
Genetiivi ja muut subjektin sijat nesessiivirakenteessa
Transitiivisuus ja objektin semantiikka
Partitiivi- ja totaaliobjektin oppositio
§ 930 Yleiskatsaus: milloin partitiivi, milloin muu sija
Nominatiivi, genetiivi ja akkusatiivi totaaliobjektin sijana
Hallitsevan lauseen vaikutus infinitiivin objektin sijaan
Infiniittisen rakenteen objektin sijan itsenäinen määräytyminen
Subjektin laadusta riippuva predikatiivin sija
§ 946 Yleiskatsaus nominatiivin ja partitiivin valintaan
Ekvatiivilause ja jäännöksetön predikatiivi
Muodoltaan vaihtelematon predikatiivi
Partitiivi pronominipredikatiivin sijana
Subjektiton ja asiaintilaa luonnehtiva predikatiivi
Adverbiaalien morfologisia ja syntaktisia ominaisuuksia
Adverbiaali täydennyksenä ja määritteenä
§ 961 Valenssin tai lausetyypin mukaiset adverbiaalit
Lauseessa useampi saman merkitysryhmän adverbiaali
Suhdesääntö ja adverbiaalin tulkinta
§ 966 Suuntaisen adverbiaalin tulkinta: Se meni ~ panin sen ulos
§ 967 Olopaikan adverbaalin tulkinta: Kannan mehua lasissa pihalla
Objektinsijainen määrän adverbiaali eli osma
Essiivisijainen predikatiiviadverbiaali
§ 975 Subjektia luonnehtimassa: istua väsyneenä, toimia sijaisena
§ 976 Abstrakti: Ongelmana on..., Laajemmin tarkasteltuna se...
Adverbiaalien merkitystehtäviä
§ 988 Merkitykset tapa, keino, väline, määrä
Tekijän ilmaiseminen adverbiaalilla
Syy- ja ehtosuhteen adverbiaalit
Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina
Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet
Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet
Edellinen pykälä