Hakuohje 
SISÄLLYS > ILMIÖT > Referointi > Johtolause ja muut johtoilmaukset > Johtoilmauksena lauseke > § 1480 Ministerin mukaan ja muita tiedon lähteen ilmauksia

§ 1480 Ministerin mukaan ja muita tiedon lähteen ilmauksia

Kaikkein integroitunein kertojan tekstiin referaatti on silloin, kun johtoilmauksena on tiedon lähteen ilmoittava lauseke, mutta varsinainen referointi on esitetty referoijan omin sanoin. Lausekkeen muotoisena johtoilmaustyyppinä esiintyvät kirjoitetussa kielessä A-infiniitin translatiivimuoto tyyppiä tietääkseni (a), joka liittyy lisäyksenä referaattiin, sekä adverbiaaleina toimivat postpositiolauseke (jonkun mukaan) ja substantiivilauseke (jonkun mielestä; jostakusta) (b):

(a)
Siinä on kysymyksessä demokratian itsepuolustus, käyttääkseni Urho Kekkosen sanontaa kolmekymmentäluvulta. (tv)
(b)
Selvitysmiehen mukaan liikenneministeriön tulisi asettaa lentoturvallisuushallinnolle omat palvelu- ja tulostavoitteensa. (L) | Kymmenen uutisten julkaiseman mielipidemittauksen mukaan yli puolet kansasta on tyytyväisiä presidentin toimikauden kahteen ensimmäiseen kuukauteen. (L) | Erityisen mielenkiintoista hänestä on ollut tavata maaseudulla asuvia suomalaisia ja nähdä heidän elintapojaan. (l) | Niinistön mielestä ulkopuoliset voisivat olla verokeskustelussa vaihteeksi hiljaa. (l)

Pelkkä erisnimi tai muu ihmiseen viittaava tai tiedon lähteen osoittava substantiivilauseke, johon voi liittyä paikanilmaus, esiintyy johtoilmauksena lehtiotsikoissa (c). Tällöin itse otsikossa voidaan myös lainausmerkein osoittaa, että se olisi sanatarkka lainaus kyseisestä lähteestä.

(c)
Mikaela Ingberg olympiakisojen kehdossa: ”Vihdoinkin olen täällä” (L) | Maaseutututkijat Utössä: Tuetaanko vain elinvoimaisia alueita? (L) | KHO:n presidentti Pekka Hallberg: ”Riita-asioissa oikeudenkäyntikulut ovat riistäytyneet käsistä” (L) | Vihreät: Helikopterirahat poistettava budjetista. (L) | Väitös: Pakolaispolitiikassa ohitettu psyykkiset tarpeet. (L)

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

Fonologia ja morfofonologia

Taivutus

Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat

Sanarakenne ja sananmuodostus

Nominijohdokset

Yleistä

Substantiivijohdokset

§ 174 Yleistä substantiivijohdosten tyypeistä

Ominaisuudennimet: kuum-uus, velje-ys

Kollektiivijohdokset

Paikkaa ilmaisevia johdostyyppejä ja muotteja

Yksilöä ilmaisevia johdostyyppejä ja muotteja

Muita substantiivien johdostyyppejä ja muotteja

Affektisia johdostyyppejä ja muotteja

Slangin ja epämuodollisen kielen johdostyyppejä ja muotteja

Verbikantaiset substantiivijohdokset

Yleistä

Teonnimet ja teon tuloksen nimet

Muodostus

Teonnimistä

Teon tuloksen nimistä

teke-minen

ajel-u, vetäis-y, hak-u

kaat-o, työnt-ö

ava-us, opet-us

hakk-uu, korj-uu

lyö-nti, parturoi-nti

juhli-nta, hyväksy-ntä

johda-nto, toimi-nto

kohi-na, rääky-nä

sekoit-e, kolk-e, jää-nne

kiinty-mys, suostu-mus

löyd-ös, suomenn-os

kerrostu-ma, hahmotel-ma

Muita tyyppejä

Verbivastineelliset teonnimet

Tekijännimet

Välineennimet

Tekopaikan ja tekotilaisuuden nimet

Adjektiivijohdokset

§ 260 Yleistä adjektiivien johtamisesta

(i)nen-johdokset

§ 261 Laaja johdostyyppi ja sen alatyypit

§ 262 nen-sanojen sanaluokka ja suhde kantasanaan

Morfofonologiaa

lika-inen, teräks-inen, autta-vainen

jala-llinen, tilasto-llinen

poika-mainen, vaisto-mainen

reun-immainen, sis-immäinen

halki-nainen, ulko-nainen

ajo-ittainen, rinna-kkainen

Muut possessiivijohdokset

Karitiivijohdokset: hyödy-tön, pala-maton

Moderatiivijohdokset

Muita adjektiivien johdostyyppejä ja muotteja

Komparaatiojohdokset: iso-mpi, iso-in, iso-mm-in, yl-impä-nä

Verbijohdokset

Adverbijohdokset ja muut päätteelliset adverbit

Yhdyssanat

RAKENNE

ILMIÖT

Sijamuotojen syntaksia ja semantiikkaa

Kongruenssi

Passiivi ja passiivimaiset rakenteet

Nollapersoona

Sanajärjestys

Määräisyys ja viittaaminen

Referointi

Yleistä

Referointi osana kertojan tekstiä

Referointi ja deiksis

Johtolause ja muut johtoilmaukset

Referointi keskustelun osana

Kuulopuhe ja toisen käden tieto

Aspekti

Tempus

Modaalisuus

Kielto ja kielteiset ilmaukset

Imperatiivi ja muut direktiivit

Kysymykset

Affektiset konstruktiot ja keinot

Sulje kaikki tasot